Eilinen oli siinä mielessä erilainen päivä, että olin vain kotona. Edellisenä yönä meinaan sain sellaisen pahanolon kohtauksen, että ei tarvinnut seuraavana päivänä töihin mennä. Ja en olisi saanutkaan, vaikka päivällä olo olisi parantunut. Elintarvikkeiden kanssa kun on tekemisissä, ei koskaan voi näissä "laatoitus" asioissa olla tarpeeksi varovainen, ettei sitten sairastu kaikki asiakkaatkin ja puoli henkilökuntaa.
En usko, että kyseessä oli mikään oksennustauti, sillä nyt jo olo on ihan hyvä. Mutta sitä, kun mielenkiinnosta maistelee välillä kaikkea, niin koskaan ei voi olla aivan varma mistä pöpönsä saa...jos oli siis joku pöpö. On mulla toinenkin teoria, mutta jääkööt se vielä...
Pari muuta päivää on jäänyt ainakin tänne kirjaamatta, olen meinaan juoksennellut töistä koulutukseen ja koulutuksesta kouluun. :D
Mutta nyt eilistä siis:
"Aamupala":
- luomu TÄYSJYVÄruisleipää, juustoa ja vihanneksia, luomumehua
Lounas:
- Ahvenfilettä suoraan Hakaniemen kauppahallista, kanttarellikastiketta ja vihersalaattia
- Hedelmäsalaattia
Välipala:
- mansikoita ja itse tehtyä vaniljakastiketta, raakasuklaata pari palaa
Aika köyhät eväät oikeastaan, mutta eipä sen ykäilyn jälkeen paljoa ruokaakaan tehnyt mieli. Ja tosiaan koko päivä meni melkein nukkuessa, kun yö tuli valvottua.
Tänään nyt sitten yritän lähteä "jumppailemaan" hot pilatekseen. Tätä olenkin jo odotellut, sillä en ole hetkeen päässyt pilatekseen töiden ja koulun takia. Raakasuklaan voimalla, tiätty! :D
0 kommenttia:
Lähetä kommentti